Aktia Pankki Helsinki konttorit – aukioloajat & kassapalvelut

Tiedot Aktia Pankki Helsinki konttori toimipaikoista sekä kaupungin Otto pankkiautomaatti verkoston toimipisteistä.

Pankin pankkitoiminta kattaa, myös Helsingissä olevien konttorien puolesta, laajan valikoiman erinomaisia pankkipalveluja, rahastotuotteita, vakuutustoiminnan palveluita, sekä kiinteistövälitystä.

Helsingin ohella pankilla on toimintaa muualla pääkaupunkiseudulla (Vantaa, Espoo), kautta Uudenmaan maakunnan, Pohjanmaalla, sekä Suomen kasvukeskuksissa, kuten Oulussa, Turussa ja Tampereella.

Aktia Pankki Helsinki - Aktia-talo.

Aktia-talo (Arkadiankatu 4-6).

Firman juuret ulottuvat aina vuoteen 1825, jolloin pankin ensimmäinen versio, Suomen ensimmäinen säästöpankki, aloitti toimintansa. Nimi Aktia Säästöpankki tuli mukaan toimintaan 1990-luvulla, kun Helsingin Säästöpankki fuusioitui rannikkoalueen säästöpankkien kanssa.

Olavinkatu 1.

Nykyisin pankilla on kaikkiaan noin 380 000 asiakasta, joita palvelee kattava pankkikonttorien ja palvelupisteiden verkosto, palveluja täydentäessä myös kattavat internet- mobiili- ja puhelinpankki toiminnot. Konttorien ohella pankin asiakkaiden käytössä on myös yli 1 700 pankkiautomaatin verkosto.

Aktia Pankki Helsinki konttorit – aukioloajat & kassapalvelut

Aktia-talo
Arkadiankatu 4-6, 4. kerros
00100 Helsinki
Palvelut (ajanvarauksella): Pankkipalvelut, Varainhoito, Yksityispankkipalvelut, Vakuutuspalvelut, Yrityspankkipalvelut, Kiinteistönvälitys
aktia.fi

Olavinkatu
Olavinkatu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat (kassapalvelut): maanantai-perjantai 10-16:30. Muut palvelut ajanvarauksella.

Rikhardinkatu
Rikhardinkatu 4
00120 Helsinki
Palvelut (ajanvarauksella): Kiinteistönvälitys

Otto pankkiautomaatti Helsinki – osoitteet & aukioloajat

Pankkiautomaattipisteistä OttoPlus tarjoaa mahdollisuuden tallettaa euroseteleitä heti korttiisi liitetylle tilille. OttoPlus sisältää myös kaikki Ottopisteiltä tutut muut palvelut: otto, saldo, tapahtumat sekä otto & lahjoitus ja liittymän lataus.

TalletusOtto on omalta osaltaan pankkiautomaatti, jossa voit tallettaa seteleitä ja kolioita heti korttiin liitetylle tilille. TalletusOtto-automaatti tarjoaa myös muut Ottopisteiden peruspalvelut: otto, saldo ja tapahtumat.

Asiakkaankadun liiketila
Asiakkaankatu 11
00930 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.
otto.fi

Casino Helsinki
Mikonkatu 19
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Casino Helsinki (OttoPlus)
Mikonkatu 19
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Columbus
Vuotie 45
00980 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Columbus / K-Supermarket (TalletusOtto)
Vuotie 45
00980 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Columbus / S-Market
Vuotie 45
00980 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Danske Itis
Tallinnanaukio 1
00930 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Esterinportin liiketila
Esterinportti 2
00240 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Forum 2. kerros
Mannerheimintie 20
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Forum 3. kerros (TalletusOtto)
Mannerheimintie 20 A
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Forum / yhdyskäytävä
Mannerheimintie 20
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Graniittitalo Kamppi
Salomonkatu 13
00100 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Hakaniemen Kauppahalli (OttoPlus)
Hakaniemen Torikatu 1
00530 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Helsingin Pantti
Helsinginkatu 1
00500 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Hurstin Valinta
Helsinginkatu 19
00500 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

HYKS / aula
Haartmaninkatu 4
00290 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Itis / 1. kerros (TalletusOtto)
Itäkatu 3
00930 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Itis / -1. kerros (TalletusOtto)
Itäkatu 1
00930 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Nordea Senaatintori (TalletusOtto)
Aleksanterinkatu 30
00100 Helsinki
Aukioloajat: itsepalvelualueen aukiolo maanantai-sunnuntai 6-22

Kaari
Kantelettarentie 1
00420 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Kaari / info
Kantelettarentie 1
00420 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kaari (TalletusOtto)
Kantelettarentie 1
00420 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kamppi / E – taso #1
Urho Kekkosen Katu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kamppi / E – taso #2
Urho Kekkosen Katu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kamppi / E – taso #3
Urho Kekkosen Katu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kauppakeskus Citycenter (OttoPlus)
Kaivokatu 8
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kauppakeskus Easton (OttoPlus)
Kauppakartanonkatu 3
00930 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Kauppakeskus Ruoholahti (TalletusOtto)
Itämerenkatu 21
00180 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Citymarket Malmi
Malminkaari 17
00700 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Citymarket Ruoholahti
Itämerenkatu 21
00180 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

King Kebab
Mäkelänkatu 31
00550 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Fortuna – Aktia Pankki Helsinki
Mannerheimintie 160
00300 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Jätkäsaari
Välimerenkatu 5
00180 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Market Katajanokka
Satamakatu 3
00160 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Market Lönkan Herkku
Albertinkatu 27
00180 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Masurkka
Käpyläntie 8
00600 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Museokatu
Museokatu 40
00100 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Pasaati (OttoPlus)
Asemapäällikönkatu 3
00520 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Market Pihlajisto
Hattelmalantie 2
00710 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Puistori
Puistolantori 1
00760 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Reimarla
Konalantie 6-8
00370 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Robert
Iso Roobertinkatu 20 – 22
00120 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Siltamäki
Jousimiehentie 3
00740 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Tapuli
Maatullinaukio 1
00750 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Market Töyrynummi
Pertunpellontie 4
00740 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Arabia
Hämeentie 111
00560 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Haaga
Tunnelitie 5
00320 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Supermarket Hertta
Hiihtäjäntie 2
00810 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Kamppi
Urho Kekkosen Katu 1 A
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Kontumarket
Keinulaudankuja 4
00940 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Supermarket Kontumarket #2
Keinulaudankuja 4
00940 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Supermarket Masi
Pallaksentie 2
00970 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Supermarket Musta Pekka
Mäkitorpantie 1
00620 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

K-Supermarket Pohjois-Haaga
Eliel Saarisen tie 5
00400 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Postitalo
Postikatu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Torpparinmäki
Haastemiehentie 1
00690 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Tripla
Firdonkatu 2 B
00520 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

K-Supermarket Viikki
Latokartanonkaari 23
00790 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Lidl Arabia
Hämeentie 111
00560 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Herttoniemi (OttoPlus)
Linnanrakentajantie 4
00810 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Kontula
Ostostie 4
00940 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Lauttasaari
Heikkiläntie 4
00210 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Neljäs Linja
Neljäs Linja 3
00530 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Pitäjänmäki
Höyläämötie 1
00380 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Roihupelto
Laippatie 1 A
00880 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Lidl Tukkutori
Vanha Talvitie 12
00580 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Malmin Kauppatien liiketila (TalletusOtto)
Malmin Kauppatie 18
00700 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Malmintori
Malmin Kauppatie 18
00700 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Metroasema Herttoniemi
Hiihtomäentie 17
00810 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Metroasema Kamppi #1
Kampinkuja 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Metroasema Kamppi #2
Kampinkuja 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Metroasema Mellunmäki
Ounasvaarantie 9
00970 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Metroasema Ruoholahti
Itämerenkatu 14
00180 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Metro Kaisaniemi lippuhalli
Kaisaniemenkatu 5
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Munkkivuoren Ostoskeskus
Raumantie 1
00350 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Myllypuron Ostoskeskus
Kiviparintie 2
00920 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Nordea Hakaniemi
Siltasaarenkatu 12
00530 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Nordea Hakaniemi (TalletusOtto)
Siltasaarenkatu 12
00530 Helsinki
Aukioloajat: itsepalvelualueen aukiolo maanantai-sunnuntai 6-22

Nordea Itäkeskus (TalletusOtto)
Itäkatu 1-7
00930 Helsinki
Aukioloajat: itsepalvelualueen aukiolo maanantai-perjantai 7-21:30, lauantai 7-19, sunnuntai 10-19

Nordea Keskusta (TalletusOtto)
Mannerheimintie 7
00100 Helsinki
Aukioloajat: itsepalvelualueen aukiolo maanantai-sunnuntai 6-22

Ogeli
Mäkitorpantie 37
00640 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

OP Itis
Turunlinnantie 14
00930 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

OP Mikonkatu
Mikonkatu 13
00100 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

OP Mikonkatu (TalletusOtto)
Mikonkatu 13
00100 Helsinki
Aukioloajat: itsepalvelualueen aukiolo maanantai-sunnuntai 6-21

Ostostien liiketila
Ostostie 4
00940 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Pihlajisto
Salpausseläntie 11
00710 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Puotinharjun Ostoskeskus
Kastelholmantie 2
00900 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Rautatieasema / kauppakuja
Kaivokatu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Rautatieasema / kauppakuja (OttoPlus)
Kaivokatu 1
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Redi / 2. kerros – Aktia Pankki Helsinki
Hermannin Rantatie 5
00580 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Redi / K1 (TalletusOtto)
Hermannin Rantatie 5
00580 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Redi / katutaso
Hermannin Rantatie 5
00580 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Ristikko (OttoPlus)
Ajomiehentie 1
00390 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski 5 Linja
Viides Linja 10
00530 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

R-Kioski Jakomäki (OttoPlus)
Jakomäenkuja 4
00770 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

R-Kioski Kruununhaka
Liisankatu 23
00170 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski Lassila
Hopeatie 2
00440 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski Malminkartano
Puustellinrinne 3
00410 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski Mannerheimintie
Mannerheimintie 58
00260 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

R-Kioski Meilahti
Tukholmankatu 11
00270 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

R-Kioski Munkkiniemi
Munkkiniemen Puistotie 22
00330 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski Pakila
Pakilantie 56
00660 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski Puotila
Rusthollarintie 2
00910 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

R-Kioski Tehtaankatu
Tehtaankatu 11
00140 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

R-Kioski Urheilutalo
Läntinen Brahenkatu 2
00510 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Sitratorin liiketila – Aktia Pankki Helsinki
Sitratori 5
00420 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Stockmann / 8. kerros palvelupiste
Aleksanterinkatu 52
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Stockmann Food Market Herkku
Aleksanterinkatu 52
00100 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Tokmanni Malmi – Aktia Pankki Helsinki
Ala-Malmin tori 5
00700 Helsinki
Aukioloajat: liiketilan aukiolo.

Töölöntori (OttoPlus)
Sandelsinkatu 6
00260 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

VVO Asuntomyymälä
Mannerheimintie 168
00300 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Vuosaaren Pohj. Ostoskeskus
Mustalahdentie 2
00960 Helsinki
Aukioloajat: maanantai-sunnuntai 24h.

Hyvä tapa saada lisätietoja Aktia Pankki Helsinki konttori palvelupisteiden toiminnoista ja palveluista on seurata pankin virallisia sosiaalisen median sivuja, kuten Facebookia osoitteessa facebook.com/aktia/.


Seuraamalla sosiaalisen median päivityksiä, pysyt ajantasalla muun muassa pankin uusista finanssituotteista, konttoreiden aukioloaikojen muutoksista, laina- ja luottokorttitarjouksista, ja paljosta muusta.