ASP laina eri pankista kuin siitä alkuperäisestä pankista, jossa sinulla on ASP-tili on mahdollista, ja saattaa antaa paremman lopputuleman ensiasunnon ostollesi.
ASP-säästäminen tuli Suomen markkinoille Asuntosäästöpalkkiolain voimaantulon myötä (alunperin määräaikaisena) 1. helmikuuta 1981.
Tilanne aina 2010-luvulle saakka oli sellainen ASP-säästämisen ja ASP-lainan ottamisen suhteen, että ASP-tallettajalle kuuluneen ASP-tilin lisäkoron maksoi ASP-tilipankki riippumatta siitä, mistä pankista asiakas lopulta lainansa otti.
Nykyään Valtiokonttorin laista antamana tulkintana on kuitenkin se, että ASP-tilin lisäkoron (2% – 4%) maksaa aina ASP-lainan myöntävä pankki.
Koska pankeille annetaan liikkumavaraa lisäkoron maksamisessa (haarukkana lain mukaan ollessa 2% – 4%), sinun kannattaa kilpailuttaa pankit ennen lainan ottamista.
Kilpailuttaminen kannattaa yhtäältä lisäkoron suuruuden suhteen, mutta myös saadaksesi edullisimman lainan kaikilta osin, mukana laskelmissa ollessa tällöin pankin lainan järjestelykustannukset, marginaalit, ja muut lainan hintaan vaikuttavat tekijät.
Itse asiassa tämä kilpailuttaminen kannattaa tehdä kertaalleen jo ASP-tilin avausvaiheessa, jolloin varmistat parhaimman ASP-tilin suhteessa sen kustannuksiin (tilin avausmaksut, pankin proviisiot, ASP-tilin purkukustannukset (jos muutat mielesi), jne).
ASP-tilin siirtäminen toiseen pankkiin ASP-lainaa varten
Voit ASP-järjestelmän sääntöjen mukaisesti siirtää ASP-tilin milloin tahansa toiseen pankkiin. Tyypillisesti vaihto järjestyy ottamalla yhteyttä kummankin pankin asiakaspalveluihin.
ASP-tilin tulee olla siirrettynä uuteen luottolaitokseen, joka myös myöntää ASP-lainan, kaupantekohetkellä.
Aikaisemman ASP-tilipankin on huolehdittava siitä, että tähän tiliin liittyvät historiatiedot välitetään vastaanottavalle pankille.
Voit yhtäältä lopettaa ASP-tilille säästämisen milloin tahansa ja käyttää varat johonkin muuhun tarkoitukseen kuin ensiasunnon ostoon. Säästöille ei kuitenkaan tällöin makseta ASP-tilin mukaisia verovapaita korkoja.
Voit avata ASP-tilin uudestaan samaan pankkiin tai johonkin muuhun pankkiin, jos ikään liittyvät ehdot edelleen täyttyvät ja olet edelleen ensiasunnon ostajan roolissa. Avataksesi tilin uudestaan vanhassa tai uudessa pankissa, sinun pitää tehdä valitsemasi pankin kanssa uusi ASP-sopimus.