ASP lainan siirto Hypo-pankkiin

ASP lainan siirto Hypo-pankkiin on ollut ajankohtainen teema jo alkuvuodesta 2017, kun pankki alkoi aktiivisesti markkinoimaan tätä mahdollisuutta.

Markkinoinnin takana on se fakta, että olemassa olevien lainojen kilpailutus ja siirto pankista toiseen on tätä päivää ja järkevää toimintaa, myös ASP-lainojen kohdalla.

Nykyaikainen pankkien välinen kova kilpailu näkyy lainojen marginaaleissa ja oheiskustannuksissa, kuin myös talletustenkin koroissa ja ehdoissa.

Siksi Hypo-pankki omalla toiminnallaan ja markkinoinnillaan kannustaa muiden pankkien asiakkaita tarkistamaan laina- ja talletustilanteensa, etteivät raha-asioiden hoitoehdot jää jälkeen yleisestä kehityksestä.

ASP-lainan siirto Hypo-pankkiin – taustat

Hypo-pankin markkinointi ASP-lainan siirtojen suhteen tuli ajankohtaiseksi, kun Valtiokonttori teki vuonna 2015 linjauksen, jossa ASP-säästöille myönnettävän lisäkoron (2% – 4%) maksajaksi tulee se pankki, josta ASP-laina otetaan.

Tätä aiemmin Hypo-pankki oli hyötynyt tilanteesta, jossa lisäkoron maksoi se pankki, jossa ASP-talletukset oli säästetty.

Uutta tulkintaa ennen ensiasunnon ostaja pystyi rauhassa kilpailuttamaan pankit ja valitsemaan niiden joukosta itsensä kannalta parhaan kokonaisuuden tarjoavan pankkikumppanin.

Hypo-pankin mukaan tämä aikaisempi tilanne alkoi harmittaa lisäkorkoa maksavia suuria ASP-tilipankkeja, jotka ajoivat läpi tulkinnan ja käytännön muutoksen siitä, että lisäkoron maksaakin ASP lainan myöntävä pankki.

ASP-tilipankkien asema parani, mutta Hypon tulkinnan mukaan asiakkaan kannalta kävi päinvastaisesti, kun ASP-lainojen marginaalit ja luottojen perustamiskustannukset nousivat.

Hypon mukaan muiden kuin ASP-tilipankkien on nykytilanteessa vaikea tehdä kilpailukykyisiä ja liiketoiminnallisesti järkeviä tarjouksia, ja kun ASP-tilipankki tietää tämän, se voi hinnoitella tarjoamansa ASP-lainan kalliimmaksi.

Asuntosäästöpalkkiolainan siirto Hypo-pankkiin

Hypo-pankin varatoimitusjohtaja Elli Reunanen on selventänyt blogi-kirjoituksessaan “Asp-lainaaja: kilpailuta lainasi heti noston jälkeen” sitä, mitä ASP-lainan siirto muista pankeista Hypoon tarkoittaa käytännössä.

Reunasen mukaan ASP-lainan, kuten tavallisen asuntolainankin, voi maksaa ennenaikaisesti takaisin toisesta pankista ottamallaan lainalla, eli tässä tapauksessa Hyposta otetulla lainalla.

Edelleen Hypon varatoimitusjohtaja kannustaa tarkastamaan pankkikohtaiset kulut siirrosta, mutta normaalisti vaihtuvakorkoisen asuntolainan ennenaikaisesta poismaksusta ei saisi periä “sakkomaksuja”, vaan maksut voisivat olla korkeintaan toimitusmaksuja tms.

Parhaiten pääset alkuun ASP-lainasi siirrossa Hypo pankkiin ottamalla yhteyttä pankin asiakaspalveluun, käymällä konttorissa (Yrjönkatu 9 A) tai soittamalla / jättämällä soittopyynnön (jolloin asiakaspalvelu soittaa sinulle takaisin).