ASP tili OP vs pankin muut asuntolaina vaihtoehdot

ASP tili OP on yksi parhaista vaihtoehdoista Suomen ensiasuntoon tähtäävien säästömuotojen markkinoilla.

ASP- eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä on valtion luoma, eduskunnan vuonna 1980 alunperin lailla säätämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on kannustaa ja helpottaa ensimmäisen oman asunnon hankintaa.

ASP-säästäminen Osuuspankissa alkaa ASP-tilin avaamisella pankkiin.

Kun tarvittava määrä säästöjä on kasassa, 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta, OP voi myöntää sinulle loput ASP-lainana, jonka ehdot ovat poikkeuksellisen suotuisat verrattuna pankin muihin asuntolainavaihtoehtoihin.

Kenelle Osuuspankin ASP-tilit sopivat?

ASP-säästäminen sopii niille pankin asiakkaille, jotka eivät ole omistaneet asuntoa, mutta haaveilevat sellaisen ostamisesta. Voit aloittaa ASP-säästämisen 15-vuotiaana ja viimeistään 39 vuoden ikäisenä.

Lisäksi aviopuolisot voivat aloittaa ASP-säästämisen yhdessä, vaikka toinen olisi yli 40-vuotias.

Yleistasolla ASP-säästäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, vaikka kodin ostaminen olisi ajankohtaista vasta vuosien päästä.

ASP-järjestelmään osallistuminen ja säästämisen aloittaminen ei vaadi säännöllisiä tuloja.

Osuuspankki ASP-tili.

Miten ASP toimii osana Osuuspankin asuntolainapalveluita?

Asuntosäästämisen tavoitteena ASP-tililläsi on saada talletettua 10 % tulevan kotisi arvioidusta hinnasta, vähintään kahdeksan kalenterivuosineljänneksen ajan (noin 2 vuotta).

Enimmäisaikaa säästämiselle ei ole asuntosäästöpalkkio-laissa määritelty.

Kun pääset säästötavoitteeseesi ja ASP-sopimuksen muut ehdot on täytetty, OP voi myöntää sinulle loput 90 % ASP-lainana, jonka maksimilaina-aika on 25 vuotta.

Voit tallettaa ASP-tilillesi 150-3000 euroa per kalenterivuosineljännes. Näiden neljännesten ei tarvitse olla peräkkäisiä, vaan voit halutessasi ja tilanteen mukaan jättää vuosineljänneksiä myös väliin.

Vuoden aikana tilille voi siis kertyä 600 − 12 000 euroa ja minimi-säästöajassa 1200 – 24 000 euroa.

Korkotuetun ASP-lainan enimmäismäärät säädetään valtion puolesta asetuksilla, ja ne ovat (2019) Helsingissä 180 000 €, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla 145 000 €, sekä muualla Suomessa 115 000 €.

Mitä hyötyä Osuuspankin ASP-säästämisestä on?

Osuuspankin kautta ASP-järjestelmään osallistumisessa on monia ainutlaatuisia etuja verrattuna muihin asuntosäästämisen muotoihin, joihin pääset käsiksi vain aloittamalla ASP-säästämisen ja hankit tulevan oman kotisi ASP:in avulla.

Mitä enemmän laitat rahaa säästöön etukäteen, sitä vähemmän tulet tarvitsemaan asuntolainaan ensiasunnon hankintaa varten. Tämän ohella ASP on erittäin joustava järjestelmä, sillä voit kätevästi muuttaa säästösummia ja -ajankohtia matkan varrella.

Osuuspankin ASP-tili antaa parempaa korkoa säästöillesi kuin mikään muu pankin talletustili.

ASP-tilille kertyneille talletuksillesi maksetaan Osuuspankin toimesta vuosittain 1 % korkoa, joka on normaalin tilin korkoa huomattavasti parempi.

Sen ohella pankki maksaa säästöillesi merkittävän 4 % lisäkoron, kun ASP:in ehdot on täytetty ja olet hankkinut oman kodin. Korko ja lisäkorko ovat poikkeuksellisesti verovapaita.

Normaaliolosuhteissa asuntoa vastaan voi saada lainaa noin 70 % asunnon arvosta ja erotukselle tarvitaan lisävakuutta.

ASP-järjestelmän kautta voit saada valtion takaamaa asuntolainaa jopa 90 % asti (takauksen suuruus enintään 50 000 euroa), eikä tästä takauksesta peritä takauspalkkiota ASP-korkotukilainan osalta.

Valtio tulee ensiasunnon ostajia vastaan myös siinä, että se antaa maksuttoman korkotuen ASP-lainallesi 10 vuoden ajaksi. Mikäli ASP-lainasi korko tulee ylittämään tänä aikana 3,8 % tason, valtio maksaa 70 % tason ylittävästä korosta.

Muut syyt aloittaa ASP-säästäminen Osuuspankissa

Kaikkien ASP-järjestelmään kuuluvien etujen ohella ASP-säästäminen Osuuspankin kautta kannattaa sen vuoksi, että kertyneet säästöt ja ASP-laina lasketaan mukaan OP-bonuksia kerryttävään asiointiin.

OP-bonuksia kertyy Osuuspankin omistaja-asiakkaalle kaikesta bonuksiin oikeuttavasta asioinnista, mukaanluettuina esim. lainat, säästöt, OP-Visan credit-ominaisuudella maksetut ostokset sekä kodin, perheen ja ajoneuvojen vakuutusmaksut.


Jos liityt omistaja-asiakkaaksi, voit käyttää kertyneitä bonuksiasi muun muassa pankkipalveluihin ja vakuutusmaksuihin, jotka voivat olla jopa maksuttomia bonusten ansiosta.