DeGiro halpa osake-, futuuri-, joukkovelkakirja-, ja -optiovälittäjä

Hollantilainen DeGiro on myös Suomessa toimiva osakevälittäjä, jonka menestys perustuu erittäin alhaisten välityskulujen tarjoamiseen asiakkailleen.

Yhtiö perustettiin Amsterdamissa vuonna 2008 viiden entisen Binc Bankin työntekijän toimesta, keskittyen alkuun, aina vuoteen 2012 saakka, palvelemaan ammattimaisia sijoittajia.

DeGiro halpa osakevälittäjä.

Vuonna 2013 DeGiro alkoi tarjoamaan palveluita sijoittamisen vähittäismarkkinoille, yksittäisille sijoittajille ja treidaajille, kilpaillen etupäässä erittäin alhaisilla välityspalkkioilla ja mahdollistaen helpon pääsyn maailmanmarkkinoille – yli 60 eri maailman pörssiin – tukkuhinnoilla, jopa 90% alhaisemmilla välityspalkkioilla verrattuna muihin johtaviin verkkomeklareihin.

Palvelu on ollut suomalaisten sijoittajien käytössä vuodesta 2015 saakka, muihin toimintamaihin kuuluessa Iso-Britannia, Ranska, Itävalta, Saksa, Tsekin tasavalta, Italia, Espanja, Portugali, Sveitsi, Puola, Kreikka, Unkari, Ruotsi, Tanska, Norja, ja Irlanti.

DeGiron (www.degiro.fi (tarjolla suomenkielellä) tai www.degiro.eu) kautta voit ostaa ja myydä kustannustehokkaasti sellaisia sijoituskohteita kuin osakkeita, yhtiöiden ja valtioiden liikkeellelaskemia joukkovelkakirjoja, optioita, rahastoja, sekä warrantteja.

Sijoitussäästämisen ja sijoittamisen ohella DeGiro on aktiivitreidaajien suosima palvelu, sillä sen alhaiset välityspalkkiot lisäävät aktiivisen treidaamisen potentiaalisia tuottoja.

Palvelua säännellään erittäin luotettavasti, hollantilaisen finanssialan julkishallinnon, Netherlands Authority for the Financial Markets (AFM) -organisaation sekä Hollannin keskuspankin toimesta.

DeGiro alkuperäinen tausta sijoitusalan ammattilaisten palveluna näkyy sen koko toiminnassa positiivisina puolina.

Verkkovälittäjänä sen palvelut ja toimeksiantojen toteutukset ovat nopeita, ja välityspalkkiot – kaikille maailman markkinoille – ovat kaikille asiakkaille yhtä alhaiset kuin mitä ammattisijoittajat ovat tottuneet maksamaan tukkumarkkinoilla.

DeGiro palvelun menestys pohjautuu alhaisten välityspalkkioiden ja ammattimaisesti toteutettujen toimeksiantojen nopeuden ohella myös läpinäkyvyyteen ja palveluiden käytön helppouteen.

Läpinäkyvyys välityspalkkioiden ja muiden palkkioiden suhteen toteutetaan yksinkertaisesti ja kattavasti firman nettisivuilla, josta löytyvät kaikki perityt palkkiot kunkin tarjolla olevan markkinapaikan ja sijoitusinstrumentin suhteen.

Helppokäyttöisyys alkaa omalta osaltaan jo rekistöröitymisestä välittäjän asiakkaaksi, joka kestää vain noin 10 minuuttia. Voit tehdä ensimmäisen tilisiirtosi sijoitustilillesi helposti joko Trustlyn avulla tai pankkisiirrolla manuaalisesti.

Näistä Trustlyn kautta tehdyt tilisiirrot käyttävät oman pankkisi tunnistuspalvelua, joten sinun ei tarvitse lähettää DeGirolle tässä tapauksessa erillisiä todistuksia tai kuitteja. Rahansiirto Trustlyn avulla tapahtuu hetkessä, joten voit alkaa käyttää DeGiro-tiliäsi sijoituskäyttöön heti.

Yhtiö pitää asiakkaidensa varat turvallisesti erillään ja säilyttää ne erillisessä juridisessa yksikössä turvallisen siirtojärjestelmän ja erillisen varainhoitoyhtiön muodossa.

Monien muiden verkkovälitysyhtiöiden kautta tapahtuva sijoitustoiminta on erittäin rajallista, esimerkiksi pelkästään pohjoismaisiin pörsseihin tai jopa pelkästään Helsingin OMX pörssissä listattuihin yhtiöihin.

DeGiron infrastruktuuri on puolestaan kehitetty alunperin erittäin aktiivisten ja institutionaalisten sijoittajien käyttöön, joten kukin asiakas pääsee sijoittamaan järjestelmän kautta kaikille tärkeimmille osakemarkkinoille ympäri maailmaa sekä kaikkiin kuviteltavissa oleviin sijoitusinstrumentteihin.

Sijoittaminen ja treidaaminen DeGiron kautta on mahdollista online-välitysjärjestelmän kautta, jossa voit seurata reaaliaikaista salkkuasi, toteutuneita ja antamisia toimeksiantojasi, ja tarkkailemisia hintojasi yhdellä silmäyksellä.

Mikäli kaupankäyntisi on erittäin aktiivista, sinun kannattaa käyttää hyväksesi myös DeGiron mobiili-sovellusta, jonka kautta voit käydä kauppaa matkapuhelimista tai tableteista.

Markkinapaikoista sijoituksesi voivat kohdistua DeGiron kautta osakkeisiin, futuureihin, joukkovelkakirjoihin, tai optioihin.

Osakkeiden suhteen valittavinasi ovat yhtiöt, jotka ovat listattuja pörsseissä Euronext Amsterdam, Euronext Bryssel, Euronext Pariisi, Xetra, Eurex, Lontoon arvopaperipörssi, Espanjan MEFF, Wienin arvopaperipörssi, Sveitsin arvopaperipörssi, SIX Swiss Exchange, OMX Kööpenhamina…

…Bolsa de Madrid, OMX Helsinki, Ateenan arvopaperipörssi, Budapestin arvopaperipörssi, Irlannin arvopaperipörssi, Borsa Italiana S.p.A., Oslo børs, Varsovan arvopaperipörssi, Euronext Lissabon, OMX Tukholma, Prahan arvopaperipörssi…

…Istanbulin arvopaperipörssi, NASDAQ, New York Stock Exchange, NYSE Arca, Currenex, Toronton arvopaperipörssi, Australian arvopaperipörssi, Hongkongin arvopaperipörssi, Tokion arvopaperipörssi, ja Singaporen pörssi.

Futuuripörsseistä tarjolla ovat puolestaan Euronext NYSE Liffe Amsterdam, OMX Nordic – Copenhagen, OMX Nordic – Stockholm, OMX Nordic – Oslo, OMX Nordic – Helsinki, Euronext NYSE Liffe Bryssel, Euronext NYSE Liffe Pariisi, Eurex, IDEM, sekä CME.

Jos sijoitusstragiasi kohdistuu joukkovelkakirjoihin, valittavinasi ovat markkinapaikoista Euronext Amsterdam, Euronext Bryssel, Euronext Pariisi, Euronext Lissabon, ja Euroopan OTC-tuotteet DEGIROn meklaripalvelun välityksellä.


Optiomarkkinoista DeGiron palvelu avaa tilaisuuden hyödyntää strategioita pörsseissä Euronext NYSE Liffe Amsterdam, OMX Nordic – Stockholm, OMX Nordic – Copenhagen, OMX Nordic – Oslo, OMX Nordic – Helsinki, MEFF, Eurex, IDEM, Euronext NYSE Liffe Bryssel, Euronext NYSE Liffe Pariisi, sekä CME.