Ensiasunnon ostajan edut ASP-tilin ja ASP-lainan kautta ovat monipuoliset, aina valtion myöntämästä maksuttomasta korkotuesta vapautukseen varainsiirtoverosta saakka.
Pankit tarjoavat asuntosäästämiseen vaihtoehtoja sekä ASP-tilien kautta että myös säästämällä muilla tavoilla kohti ensiasuntoa. Minkä tahansa vaihtoehdon valitsetkaan, säästäminen ensiasuntoa varten kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.
Kun löydät ensimmäisen kodin ja asuntosäästötilillä on saldoa omasäästöosuuden kattamiseen, lainan ottaminen hoituu vaivattomasti.
Ensiasunnon ostajan ASP-tili
Asuntosäästäminen ASP-säästötilillä on kuitenkin yksi eniten etuja tarjoavista tavoista säästää kohti ensiasuntoa, ja sen kautta valtio on lainsäädännöllä luonut poikkeuksellisen suotuisat olosuhteet sekä säästämiseen että lainan ottamiseen.
ASP-tili on tarkoitettu 15-39-vuotiaille ensiasunnon ostajille, ja voit kerryttää sille säästöjä sinulle parhaiten sopivaan tahtiin, sillä asuntosäästäminen ASP-tilille ei esimerkiksi vaadi talletuksia joka kuukausi.
Tavoitteena ASP-säästämisessä on saada kokoon 10 % tulevan ensiasunnon hankintahinnasta käsirahana.
ASP-tili ei ole kuitenkaan välttämätön oman ensikodin ostajalle, vaan säästämiseen omaa asuntoa varten pääset kiinni myös tavallisen säästötilin kautta.
Tarvitset tällöin asuntolainan saamiseksi omia säästöjä vähintään 5 % ensiasunnon hinnasta käsirahana sekä säännölliset tulot.
Ensiasunnon ostajan edut ASP-säästäjille
ASP-järjestelmässä ensiasunnon ostaja saa joukon poikkeuksellisen suotuisia etuja, joilla valtio kannustaa yhdessä rahoituslaitosten kanssa nuoria suomalaisia säästämään talletuksia tätä tarkoitusta varten.
ASP-lainsäädäntö tarjoaa järjestelmän, johon kuuluvat etuina veroton korko ja lisäkorko talletuksille, alhaisempi korko kuin muiden vastaavien pankin myöntämien ensiasuntolainojen korko, valtion maksuton korkotuki kymmenen vuoden ajaksi, sekä lainan ilmainen valtiontakaus.
Lisäksi valtio ei peri ensiasuntoa ostavalta (myös ASP-järjestelmän ulkopuolella) varainsiirtoveroa.
Valtiontakaus ensiasuntoon ASP-säästämisessä
Saat ASP-lainallesi maksuttoman valtiontakauksen, jonka ansiosta ASP-lainanotossa ei tarvita muita vakuuksia (asunnon itsensä ohella), eikä siten sinun tarvitse pyytää takausta vaikkapa vanhemmiltasi.
Asuntolainan valtiontakauksen voi saada jokainen, joka ottaa asuntolainan oman vakituisen asunnon rakentamista tai ostamista varten, mutta poikkeuksena on se, että ASP-lainaajana sinun ei tarvitse maksaa takausmaksua.
Ensiasunnon ostajan lainakatto ASP-järjestelmässä
Yksi tärkeistä seikoista, joka tulee ottaa huomioon ASP-säästämisen ja -lainaamisen suhteen on se, että ASP-lainoille on luotu lainakatto, jonka määrä riippuu siitä, missä kunnassa kohdeasunto sijaitsee.
Lainan enimmäismäärissä on otettu huomioon Suomen asuntomarkkinoiden eriytyminen sen suhteen, että pääkaupunkiseudun asuntohinnat ovat nousseet huomattavasti muuta maata voimakkaammin.
ASP-korkotukilainan enimmäismäärä määräytyy (vuoden 2019 asetusten valossa) asunnon sijaintikunnan mukaan siten, että maksimi on alueella Helsinki 180 000 euroa, alueilla Espoo, Vantaa ja Kauniainen 145 000 euroa, sekä muissa Suomen kunnissa 115 000 euroa.
Jos tallettamasi käteisraha ja pankin enimmäismääräisenä myöntämä ASP-laina eivät riitä kattamaan ensiasunnon hankintahintaa, voit sopia pankkisi kanssa ns. lisälainasta, johon ei tosin sovelleta ASP-lainan ehtoja.