Etelä-Afrikan valuutta

Etelä-Afrikan valuutta eli rand on virallinen maksuväline Etelä-Afrikassa, Swazimaassa, sekä Lesothossa. Voit tehdä ostoksia randilla myös Namibiassa.

Rand, jonka virallinen valuuttakoodi on ZAR (hollanninkielisestä nimestään Zuid-Afrikaanse rand) ja virallinen symboli “R”, on jaettu edelleen 100 cent:iin, joiden symbolina on “c”.

Maat, joissa rand käy virallisena maksuvälineenä, muodostavat yhteisen rahaliiton. Namibia, jossa rand käy myös (edelleen) maksuvälineenä, oli rahaliiton jäsen vuoteen 1993 saakka.

Valuutan nimi tulee Witwatersrandista, selänne jolle Etelä-Afrikan pääkaupunki Johannesburg on rakennettu, ja jossa suurin osa maan kultakaivoksista sijaitsee.

Etelä-Afrikan valuutta

Etelä-Afrikan valuutta – historia

Rand otettiin käyttöön vuonna 1961, jolloin se korvasi Etelä-Afrikan punnan virallisena maksuvälineen, suhteessa 2 randia = 1 punta, eli 10 shillingsiä per 1 rand.

Vuoden 1961 valuutta-uudistuksessa seteleitä tuotiin markkinoille arvoille 1, 2, 10 ja 20 randia, samoissa designeissa ja väreissä kuin aikaisemmin käytännössä olevat punnat.

Puntien tapaan randeja painettiin alkuun kahta erilaista laatua, joista toisessa teksti olivat ensin englanniksi, ja toisessa tekstit olivat ensin afrikaansin kielellä. Tämä kahden tyylin rahanpainatus jatkui aina vuoteen 1984 saakka.

Ensimmäiset 5 randin setelit esiteltiin vuonna 1966, ja ensimmäiset 50 randin setelit vuonna 1984.

1990-luvun myötä valuuttaan tuli useita uudistuksia, muun muassa designin suhteen, kun kuviksi tuli maasta löytyvät viisi suurta villieläinlajia. Vuonna 1994 setelivalikoimaan otettiin mukaan 100 ja 200 rand versiot.

2000-luvulla maan seteleihin otettiin mukaan useita turvallisuustekijöitä, johtuen maassa olleista suurista määristä väärennettyä rahaa. Tästä esimerkkinä vuonna 2010 Etelä-Afrikan keskuspankki joutui vetämään markkinoilta kaikki vuoden 1990 sarjaa olleet R 200 setelit, niiden helpon väärennettävyyden takia.

Etelä-Afrikan keskuspankki on taistellut myös kolikoiden väärennystä vastaan, josta esimerkkinä on vuonna 2004 julkaistu uusi R 5 kolikko. Se on taottu samaan kaksois-metallirakenteeseen kuin esimerkiksi Kanadan $2 kolikko, erityisesti muotoillulla turvallisuusreunalla ja mikro-kirjaimin varustettuna.

Kolikkojen ohella myös setelikantaa on uudistettu viime vuosina, kuten vuonna 2012, jolloin kaikkiin seteleihin otettiin mukaan presidentillisellä määräyksellä Nelson Mandelan kuva. Nämä setelit tulivat käyttöön marraskuussa 2012.