Indeksirahasto on yleensä sijoitusrahasto tai ETF (pörssinoteerattu rahasto), joka pyrkii replikoimaan tietyn finanssimarkkinoiden indeksin liikkeet.
Tällainen rahastotyyppi on maailmanlaajuisesti yksi suosituimmista, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa viime vuosina osakesijoitusrahasto varallisuudesta 11% on ollut näissä kohteissa.
Indeksinseuranta voidaan toteuttaa pitämällä rahastossa kaikkia indeksi arvopapereita, oikeissa suhteissaan. Muihin käytettyihin metodeihin kuuluu tilastotieteellinen otanta, jonka kautta saavutetaan “edustava” sijoituskori.
Useat indeksiä seuraavat rahastot tukeutuvat tietokonemalleihin ilman ihmisten aktiivista mukanaoloa, jonka takia tätä sijoitusrahastomallia kutsutaan nimellä passiivisesti hallinnoitu rahasto.
Perinteinen tapa tehdä indeksointi on omistaa edustava kokoelma arvopapereita, samoissa suhteissaan kohdeindeksin kanssa. Näiden arvopapereiden määrää muutetaan vain kun yrityksiä ajoittain poistuu tai lisätään kohdeindeksiin.
Synteettinen indeksointi tapahtuu puolestaan yhdistelmällä osakejohdannaisia ja vähäriskisiä joukkovelkakirjoja, joiden tuottoprofiili replikoi sijoitusta indeksiin sijoitettuihin osakkeisiin.
Tällaisen synteettisen indeksoinnin ylläpitäminen on useimmiten hieman kalliimpaa kuin perinteinen passiivinen indeksinseuranta. Tällaisia yhdistelmiä toteutetaankin usein vain verotuksellisesta syistä Yhdysvaltain markkinoilla ulkomaisille sijoittajille (mutta vain niille, jotka ovat osinkoveron alaisia Yhdysvaltain lain alla).
Indeksirahaston edut
Koska kohdeindeksin kompositio on tiedossa, sen hallinnoinnin kustannukset ovat alhaisemmat kuin muun tyyppisten rahastojen. Strategian toteuttamiseen ei tarvita osakeanalyytikkoja tai muuta tutkimushenkilökuntaa, ja indeksointi voidaan useissa tapauksissa automatisoida.
Yhdysvaltain markkinoilla tällaisten rahastojen kustannussuhteet ovat olleet 0,15 % (Yhdysvaltain isot yritykset indeksit) – 0,97 % (kehittyvien markkinoiden indeksit), kun perinteisten aktiivisesti hallinnoitujen Yhdysvaltain “blue chip” osakerahastojen kustannukset ovat olleet viime vuosina keskimäärin 1,36 %.
Indeksejä seuraavien rahastojen etunä on myös yksinkertaisuus. Kun sijoittaja tietää tälläisen rahaston kohdeindeksin, rahaston sisältämät osakkeet ovat tiedossa samanaikaisesti.
Etuihin kuuluu myös vähäisempi tarve rahaston sisältämien arvopapereiden ostoon ja myyntiin. Tämä alentaa kaikkia arvopapereiden myyntiin ja ostoihin liittyviä rahaston kustannuksia, kuten välityspalkkioita ja muita mahdollisia kustannuseriä, kuten rahaston saamien myyntivoittojen verotusta.
Passiivisissa rahastoissa ei myöskään tapahtu sijoitusstrategian ajelehdintaa, joka viittaa aktiivisissa rahastoissa määritellyn sijoitustyylin ajelehdintaa pois alkuperäisestä muodostaan etenkin tuottojen tavoittelun perässä.
Indeksejä seuraavissa rahastoissa voi myöt tapahtua virheitä, joka johtuu siitä, että indeksin toisto erilaisilla strategioilla ei usein johda täysin virheettömään 100% lopputulokseen. Tätä erotusta indeksin ja rahaston tuotossa kutsutaan “seurantavirheeksi”.
Indeksirahasto – taustat
Vuonna 1973 Burton Malkiel kirjoitti kirjan “A Random Walk Down Wall Street”, joka esitti useita akateemisia tutkintatuloksia helposti luettavassa muodossa, mukana löydös, että useimmat aktiivisesti hallinnoidut sijoitusrahastot eivät pysty voittamaan markkina-indeksijä.
John Bogle valmistui Princeton University yliopistosta vuonna 1951, jossa hänen gradutyönsä oli: “Mutual Funds can make no claims to superiority over the Market Averages.”
Bogle perusti The Vanguard Group sijoitusyhtiön vuonna 1974 (nykyisin Yhdysvaltain suurin sijoitusrahastofirma), jonka tuotteisiin kuului yksi ensimmäisistä indeksirahastoista, First Index Investment Trust (joka aloitti toimintansa 31. joulukuuta 1975), nykyisin yksi suosituimmista.
Tämä rahasto, joka uudelleennimettiin myöhemmin “Vanguard 500 Index Fund” rahastoksi (sen Standard and Poor’s 500 Index seurannan myötä) aloitti vaatimattomasti vain $11 miljoonan hallintavarallisuudella, mutta ylitti $100 miljardin rahapyykin vuoden 1999 loppuun mennessä.
Jo ennen Boglen rahastoa, v. 1973, pankkien Wells Fargo ja American National Bank toimesta oli perustettu maailman ensimmäinen indeksirahasto, Standard and Poor’s Composite Index Funds nimen alla, tosin vain institutionaalisille sijoittajille.
Idea indeksejä seuravista rahastosta oli tullut jo ennen Malkielin kirjaa, vuonna 1971, kun Batterymarch Financial Managementin Jeremy Grantham sekä Dean LeBaron kuvasivat idean Harvard Business School yliopiston seminaarissa, mutta idealle ei löytynyt toteuttajia ennen vuonna 1973.
Yksi paljon käytetyistä akateemisista ideoista indeksirahastojen taustalla on tehokkaiden markkinoiden teoria (Efficient Market Hypothesis, EMH).
Hypoteesin mukaan rahastojen salkunhoitajat ja osakeanalyytikot etsivät jatkuvasti informaatiota, joka auttaa identifioimaan yleisindeksiä paremmin tuottavia osakkeita.
Koska kilpailu tämän informaation löytämiseksi on niin tehokasta, kaikki saatavilla olevasta informaatiosta näkyy nopeasti hinnoissa, ja siten keskimäärin osakevalinnalla ei kyetä hankkimaan “ylisuuria” tuottoja.
Teorian mukaan yksittäinen salkunhoitaja voi kyetä indeksiä suurempiin tuottoihin, mutta keskimäärin tämän informaation hankintahinta (informaation hinta, palkat, välityspalkkiot) poistaa nämä tuottoedut.
Siten EMH teorian mukaan sijoittajat pääsevät paremmille tuotoille ostamalla edullisesti hallinnoidun indeksirahaston.