Jalometalli

Jalometalli opas erilaisiin arvometalleihin sijoittamiseen, mukaanlukien hopea, kulta, palladium, kupari, sekä platinum.

Näistä etenkin kulta ja hopea ovat sijoittajien suosimia tapoja muun muassa suojautua keskuspankkien luomalta inflaatiolla, sillä näitä arvometalleja ei voida luoda tyhjästä digitaalisen aikakauden fiat-paperirahajärjestelmän tapaan.

Kullan suosio varallisuuden säilyttäjänä perustuu myös sen ominaisuuksiin metallina, joihin kuuluvat kaunis ulkonäkö, ruostumattomuus, sekä harvinaisuus, joka mahdollistaa suurenkin omaisuusarvon hallussapidon fyysisesti pienessä määrässä kultaa.

Hopean etuihin kultaan verrattuna kuuluvat sen käyttö sijoitusmetalliuden ohessa myös useissa teollisissa prosesseissa, johtuen muun muassa siitä, että hopea on parhain tunnetuista sähköä johtavista metalleista.

Hopeaa esiintyy kuitenkin yleisempänä kuin kultaa maaperässä, mistä johtuu, että hopeaa joutuu hankkimaan fyysisesti enemmän mm. omaisuuden inflaatiosuojaamis-tarkoituksena tehdyissä sijoituksissa.

Fyysiseen jalometalleihin tehtyjen sijoitusten ohella kultaan voi sijoittaa välillisesti esimerkiksi ostamalla pörsseissä kansainvälisesti noteerattujen kultakaivosyhtiöiden osakkeita.

Hopean hinta tänään

Katsaus eri tapoihin tarkistaa hopean hinta tänään ja viimeimmät noteeraukset markkinoilta, joilla hopealla käydään kauppaa.

Hopean hinta tänään

Kulta rahasto

Kulta rahasto sijoitusrahastoja on tarjolla Suomessa Rahoitustarkastuksen alaisilta rahastoyhtiöiltä mm. Danske Bank/Sampo Pankilta.

Kulta rahasto

Kulta sijoittaminen

Kulta sijoittaminen voi tapahtua monella tavalla, mukaanlukien kulta rahastojen kautta, kulta ETF:ien kautta, sekä sijoittamalla suoraan kulta johdannaismarkkinoille.

Kulta sijoittaminen

Sijoituskulta

Sijoituskulta on ollut ihmiskunnan historian aikana yksi suosituimmista tavoista suojautua inflaatiolta ja säilyttää varallisuuden ostovoima.

Sijoituskulta

Tavex kulta

Tavex kulta on 15 vuotta Suomessa toiminut kultakauppaan ja valuutanvaihtoon keskittynyt yritys, jolla on toimintaa myös Ruotsissa, Latviassa, Virossa, Latviassa sekä Bulgariassa.

Tavex kulta

Kittilän kultakaivos

Kittilän kultakaivos on Agnico-Eagle nimisen kanadalaisen kaivosyhtiön omistama kullantuotantoon keskittynyt kaivos, joka tunnetaan myös Suurikuusikko kultakaivos nimellä.

Kittilän kultakaivos

Kullan hintakehitys

Katsaus kahteen kullan hintakehitys palveluun netissä, ja niiden hyviin ja huonoihin puoliin esimerkiksi kultaan sijoittamisen suhteen.

Kullan hintakehitys

Kultaharkko

Katsaus kultaharkko sijoituksiin ja käyttöön osana sijoitusportfoliota, muun muassa suhteessa inflaatiolta suojautumisen strategiaa.

Kultaharkko

Romukulta

Romukulta on kultaa sisältävät tuotteet, joiden pääasiallinen arvo on useimmiten niiden kultasisällössä, ei alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.

Romukulta

Kulta Rahaksi Helsinki

Kulta rahaksi Helsinki vaihtoehtoja ovat muun muassa KultaRahaksi Oy (3 toimipistettä), Aurumia, Tavex, sekä K.A. Rasmussen.

Kulta rahaksi Helsinki

Hopean hinta

Katsaus tapoihin tarkistaa päivän hopean hinta sekä historiallisia hintatietoja, vaikkapa jalometalleilla treidaamista tai niihin sijoittamista varten.

Hopean hinta

Rasmussen hopea

Rasmussen hopea myynti/osto toiminta tapahtuu firman toimipaikassa Helsingissä (Eteläranta 14, 00130 Helsinki), mutta myös jalometallien verkkokauppana.

Rasmussen hopea

Posti kulta

Posti Kulta on netin ja postilähetysten kautta kultaa asiakkailtaan ostava yritys, joka maksaa rahat suoraan pankkitilillesi.

Posti Kulta

Hopeaan sijoittaminen

Katsaus hopeaan sijoittaminen vaihtoehdoista vaihtoehtoihin fyysinen hopea, pörssinoteeratut hopearahastot, sekä hopeajohdannaiset.


Hopeaan sijoittaminen