Jim Rogers on yksi maailman tunnetuimmista sijoittajista ja talouskirjailijoista, jonka ansioihin kuuluu mm. Quantum Fund sijoitusrahaston perustaminen yhdessä George Soroksen kanssa.
Rogersin, joka nykyisin vaikuttaa Singaporesta käsin, sijoittajaura pääsi käyntiin vuonna 1970 investointipankki Arnhold and S. Bleichroderissa, jossa hän työskenteli yhdessä Soroksen kanssa.
Vuonna 1973 hän ja Soros jättivät firman, perustaakseen oman hedge-sijoitusrahastonsa, Quantum Fundin. Seuraavien 10 vuoden aikana heidän hallinnoimansa rahasto tuotti yhteensä 4200%, kun Yhdysvaltain S&P nousi samalla periodilla vain 47%, tehden kaksikosta maailman tunnetuimpiin kuuluvia sijoittajia.
Luonteeltaan Quantum Fund oli yksi maailman ensimmäisiä aidosti kansainvälisiä rahastoja, joka toteutti monistrategista ohjelmaa, lähinnä Rogersin tekemiin fundamentaali-analyyseihin perustuvien näkymysten pohjalta.
Jim Rogers – maailmanympärimatkat
Rahaston hurjan menestyksen myötä, vuonna 1980, Rogers päätti jäädä “eläkkeelle” Quantum Fund rahastosta, 38 vuoden ikäisenä, käyttäen vapaaksi jääneen aikansa maailman kiertämiseen moottoripyörällä.
Maailmankierroksen jälkeen hän palasi parrasvaloihin juhlittuna sijoittajana, saaden mm. oman “The Profit Motive with Jim Rogers” talousohjelmansa FNN talouskanavalle, toimien moderaattorina suositussa WCBS kanavan “The Dreyfus Roundtable” talousohjelmassa, sekä käyttäen aikaansa myös kuuluisan Columbia Business School yliopiston vierailevana rahoituksen professorina.
Rogers, jota kutsutaan yleisesti “sijoittamisen Indiana Jones” nimellä, pääsi Guinnesin ennätystenkirjaan vuosina 1990 – 1992 tekemänsä uuden maailmanympärimatkan ansiosta, jälleen moottoripyörällä. Matka, kaikkiaan yli 160 000 km, vei läpi 6 maanosan.
Jim kirjoitti matkanvarren seikkailuistaan bestseller-kirjan, nimeltään “Investment Biker” (1995), joka lisäsi hänen mainettaan maailman johtavien sijoittajien keskuudessa, samoin kuin Rogersista tehty profiili v. 1993 ilmestyneeseen Jack D. Schwagerin kirjaan (legendaarisista treidaajista) “Market Wizards: Interviews with Top Traders”.
Matkoillaan maailman ympäri Jim läpikulki Kiinan kahteen otteeseen, ja näki henkilökohtaisesti niitä nopeita kehityksiä, joita maan taloudessa tapahtui. Tämä johti näkemykseen siitä, mitä Kiinan kasvu tulisi tarkoittamaan maailman raaka-aineiden kysynnälle, ja edelleen hyödykkeiden hinnoille.
Jim perustikin uuden raaka-aineindeksin vuonna 1998, nimeltään “Rogers International Commodity Index”, jotka paikkasivat tuolloin markkinoilla ollutta hyvin toimivien hyödykeindeksien puutetta. Nykyisin indeksin (ja sen kolmen ala-indeksin) tuottoon voi sijoittaa Yhdysvaltain pörssissä “ELEMENTS” arvopapereiden kautta.
Rogers pääsi Guinnesin ennätyskirjaan uudelleen vuonna 2002, sen jälkeen kun hän teki (periodilla 1. tammikuuta 1999 – 5. tammikuuta 2002), yhdessä nykyisen vaimonsa, Paige Parkerin, kanssa uuden maailmanympärimatkan, kokonaisuudessaan 245 000 km, kustomoidulla Mercedeksellä. Pariskunta meni naimisiin uuden vuosituhannen alkupäivinä Englannissa, jossa Jim oli opiskellut aikanaan Oxfordin yliopistossa.
Jimin ja Paigen reitin varrella tekemät muistiinpanot on edelleen luettavissa matkaa varten avatulla nettisivustolla, osoitteessa www.jimrogers.com. Jim kirjoitti matkasta myös best-seller kirjan, “Adventure Capitalist” (2003).
Jim Rogers – Singapore ja hyödykesijoitukset
New Yorkiin paluunsa myötä vuonna 2002 Rogers alkoi valmistelemaan “Adventure Capitalist” kirjan ohella myös toista kirjaa, tällä kertaa hyödykemarkkinasijoittamisesta, nähtyään Kiinan (ja useiden muiden maailman kehittyvien talouksien) voimakkaan kasvun ja sen tuomat kasvunäkymät hyödykkeiden kysynnälle.
Tämä hyödykemarkkinoista kertova kirja, “Hot Commodities: How How Anyone Can Invest Profitably in the World’s Best Market” julkaistiin vuonna 2005.
Hyödykemarkkinoiden ohella Jim oli vakuuttunut Kiinan voimakkaan kasvun jatkumisesta, joka sai hänet muuttamaan henkilökohtaisesti Aasiaan, Singaporeen, joulukuussa 2007, myytyään ensin New Yorkin asuntonsa $16 miljoonan hinnasta. Hän perusteli muuttoaan alueelle sanoilla:
“Jos olit fiksu vuonna 1807 muutit Lontooseen, jos olit fiksu vuonna 1907 muutit New York Cityyn, ja jos olit fiksu vuonna 2007 muutit Aasiaan.”
Jimille ja Paige Parkerille oli aikaisemmin (2003) syntynyt tytär, ja he halusivat lapsensa kasvavan kiinankielisessä ympäristössä ja kouluissa. Singapore voittikin esimerkiksi Hong Kongin ja Shanghain Jimin listalla erinomaisten koulujensa ja kiinankielisen (yksi virallisista kielistä maassa) kulttuurinsa ansiosta.
Toisen lapsensa, tyttären syntymän myötä (2008) Jim aloitti uuden kirjan kirjoittamisen, “A Gift To My Children” (2009), tällä kertaa elämänopeista tyttärilleen, mutta mukana kirjassa on myös ikivihreitä Rogersin oppimia sijoittamisen kulmakiviä.
Vuonna 2013 Rogersilta ilmestyi kirja “Street Smarts: Adventures on the Road and in the Markets”, joka käy läpi elämänkerrannollisesti tapahtumia hänen sijoittaja-uransa varrelta, Yalen ja Oxfordin kouluajoilta hänen aikaansa maailman menestyneimmän hedge-rahaston omistajana, ja edelleen maailmanympärimatkoihin.
Kirja sisältää myös hänen näkemyksiään mm. siitä, miksi Aasia tulee olemaan tärkein markkina-alue 2000-luvulla, ja miksi Wall Streetin merkitys maailman rahoituskeskuksena tulee loppumaan.