Katsaus kahteen kullan hintakehitys palveluun netissä, ja niiden hyviin ja huonoihin puoliin esimerkiksi kultaan sijoittamisen suhteen.
Kultaan voi nykyään sijoittaa Suomesta usealla eri tavalla. Suosituimpiin tapoihin kuuluvat:
- fyysisen kullan, kuten kultakolikoiden, hankkiminen
- sijoittaminen pörssinoteerattuihin kultakaivos-yhtiöihin
- treidaaminen kultajohdannaisilla
- rahastosijoittaminen pörssinoteerattuihin (ETF) kultarahastoihin
Näistä tavoista etenkin treidaaminen kultajohdannaisilla on useimmiten puhtaasti sijoittamisen ammattilaisten käyttämä markkinapaikka, johtuen siitä, että kaupankäynnissä käytetään useimmiten voimakkaasti ns. velkavipua, joka voi johtaa suuriin voittoihin, mutta myös koko pääoman menettämiseen lyhyelläkin ajanvälillä.
Kultaan sijoittamisen tärkein tieto on useimmiten kullan hinnan itsensä hintakehitys spot-markkinoilla, eli päivän hintataso kullalle, sekä historiallinen hintakehitys, jonka avulla voit käyttää kaupankäynnin apuna vaikkapa ns. teknistä analyysiä (osto-ja myyntiajankohtien ajoittamista varten).
Vielä 1990-luvulla live-kultahinnat ja historialliset hintatiedot olivat lähinnä vain markkinoiden ammattilaisten saatavilla, mutta internet on tuonut nämä sijoittamisen työkalut kaikkien saataville, useimmiten ilmaiseksi.
Finviz – Kultahinnat
finviz.com/futures_charts.ashx?t=GC&p=h1

KUVA: Esimerkkigraafi Finviz palvelun kautta kullan hinnan futuurien kehityksestä, tuntihinnoista periodille 8.5.2013 – 24.5.2013.
Yksi parhaista visuaalisesti kullan hinnan kehitystä esittävistä ilmaisista palveluista netin yli on Finviz, josta löytyy myös graafit hopealle, platinumille, kuparille, sekä palladiumille.
Palvelussa voit tarkastella kullan futuurimarkkinoiden, jota käytetään yleisesti viitehintana, hintakehitystä graafimuodossa, joko 5 minuutin, 1-tunnin, päivittäisen, tai viikottaisen hinnan perusteella.
Samalta graafisivulta näet myös miten markkinoilla olevat erilaiset suuret toimijat ovat suhteellisesti sijoittaneet markkinoille, mukaanlukien kaupalliset suojaajat (kuten kaivosyhtiöt), suuret treidaajat (kuten investointipankit), ja pienet treidaajat (pienivolyyminen kaupankäynti-segmentti).
Huonona puolena graafin käytössä on se, ettei se ole interaktiivinen, joten et voi suunnitella välitysyhtiöiden kaupankäyntiterminaalien tapaan sijoittamistasi suoraan graafista.
London Bullion Market Association – Kultahinnat
www.lbma.org.uk/pages/index.cfm?page_id=46&title=current_statistics
London Bullion Market Association on maailman tunnetuin kullan hintaa määrittävistä markkinavoimista, sillä sen aamu-ja iltapäivisin viikon läpi (ei viikonloput) noteeraama “London Gold Fix” toimii viitehintana mm. useissa kaupallisissa sopimuksissa, jossa sopimus on sidottu kullan hintaan.
Päivän hinnan lisäksi voit myös tarkastella kullan historiallisia hintoja, ja tarjolla ovat myös London Bullion Market Associationin hopean “London Silver Fix” historialliset ja päivän hinnat.
London Gold Fix hinnat ovat päivän spot-hintoja, joiden käyttötarkoitus on parhain varsinkin fyysisen kullan sijoittajille, jotka harkitsevat kullan myyntiä tai ostoa, ja haluavat verrata kullan välitysfirmojen tarjoamia hintoja pankkien välisen kaupankäynnin, London Gold Fixin, hintoihin.