Katsaus kultaharkko sijoituksiin ja käyttöön osana sijoitusportfoliota, muun muassa suhteessa inflaatiolta suojautumisen strategiaa.
Kultaharkko on kultakolikoiden ja kultaisten korujen ohella suosittu tapa sijoittaa kultaan, ja tällaisella sijoituskohteella on useita etuja.

KUVA: Tyypillinen kullan säilytysmuoto on pienissä harkoissa. Maailman suurin kultaharkko on kooltaan 250 kg, säilytettynä Japanissa.
Yksi kullan eduista sijoituskohteena on se, että kulta on ollut arvon säilytysväline vuosituhansien ajan, ja säilyttänyt suhteellisen ostovoimansa koko tämän periodin ajan, eli kullan inflaatio (uuden kullan määrä kultakaivoksista) on hyvin pieni.
Koko ihmiskunnan historian aikana on maasta kaivettu esiin vain 171 300 tonnia kultaa, ja tämä määrä lisääntyy noin 2 400 tonnin suuruudella per vuosi.
Tästä kullan ostovoiman säilymisestä esimerkkinä usein mainitaan se, että ajanlaskun alussa antiikin roomalaiset pystyivät ostamaan hyvän puvun ja kengät yhdellä unssilla kultaa, ja vuonna 2013, saman unssin omistajat pystyivät hankkimaan samalla määrällä kultaa hyvän puvun ja kengät.
VIDEO: Valcambi CombiBar on yksi innovatiivisimmista nykytuotteista kultasijoitusten suhteen, ja sisältää 50 grammaa kultaa, jotka ovat eroteltavissa 1 gramman paloiksi, vaikkapa ruoka-ostosten maksuun (paikoissa joissa kulta hyväksytään maksuvälineenä).
Kultaharkon omistamisessa on useita etuja arvon säilyttäjänä. Yksi niistä on se, että kulta ei tummu tai muutu muodoltaan vuosien yli, joten kullan voi haudata vaikka maahan tuhannen vuoden ajaksi, ja se on yhtä käyttökelpoista maasta uudelleen esiinkaivettuna.
Kullan voi myös sulattaa, ja se voidaan harkkojen sijasta muotoilla vaikka taide-esineiksi tai koruiksi, ja säilyttää arvonsa myös näissä muodoissa painoonsa nähden.
Yksi keskeisistä kullan omistamisen eduista on myös se, että se on erittäin arvokasta per kg, joten suuriakin omaisuuksia voidaan varastoida pieneen kg-määräiseen kulta-omaisuuteen, ja tämä omaisuus on helposti siirreltävissä maasta toiseen, toisin kuin vaikkapa kiinteistöomaisuus.