Latvian valuutta on 1. tammikuuta alkaen euro. Siihen saakka valuuttana on Latvian lati.
Latien vaihtaminen euroiksi on osa maan siirtymää Euroopan Unionin ja EU:n rahaliiton jäseneksi, joka alkoi maan liittymisellä EU:hun (ja edelleen EU:n talous- ja raha-unioniin) 1. toukokuuta 2004.
Siirtymä kohti euroa aloitettiin Latviassa jo vuonna 2005, jolloin maan valuutan, latin, arvo sidottiin euroon (1 % vaihteluvälillä), kurssiin Ls 0,702804 = €1.
Maa liittyi EU:n valuuttajärjestelmään, ERM II mekanismiin, 2. toukokuuta 2005, ja tämän jäsenyyden puitteissa tehdyt tutkimukset osoittivat, että Latvia täytti euroalueeseen liittymisen kriteerit.
Vuoden 2014 alkuun saakka virallisena valuuttana on Latvian lati (monikossa Latvian kielellä “lati”, yksikössä “lats”), josta käytetään (ISO 4217) valuuttakoodia “LVL” sekä lyhennystä “Ls.”.
Kukin lati on jaettu edelleen 100 santimiin (yksikössä Latvian kielellä “santims”).
Latit otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa vuonna 1922, jolloin valuutta korvasi maassa tuolloin käytössä olleet Latvian rublis rahat, kurssiin 1 lati = 50 rubli.
Valuutta vaihtui uudestaan vuonna 1940, kun Neuvostoliitto valtasi Latvian, ja latit korvattiin Neuvostoliiton ruplalla (par arvoon).
Kun Latvia sai jälleen itsenäisyyden Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa, latit otettiin maassa uudelleen viralliseksi valuutaksi vuodesta 1993, korvaten väliaikaisena valuuttana hetken aikaa toimineen Latvian rublis rahan, kurssiin 1 lati = 200 rubli.
Nykyisin kolikoita on maassa liikkeellä nimellisarvoissa 1 santims, 2 ja 5 santimi, sekä 10, 20 ja 50 santimia, 1 lati ja 2 latia.
Seteleitä, joista kukin on kooltaan 130 x 65 mm, on puolestaan kierronnassa nimellisarvoissa 5 lati, 10, 20, 50, 100, ja 500 latia.