Liettuan valuutta

Liettuan valuutta on ollut vuodesta 1993 liti, joka oli maan valuuttana myös vuosina 1922 – 1941.

Valuutta, Liettuan kielellä “litas” (monikkomuodossa “litai” ja “litu”), on jaettu edelleen 100 centuun.

Liti, jonka valuuttakoodi on “LTL” (symbolina myös “Lt”), oli ensimmäistä kertaa käytössä maassa 2. lokakuuta 1922, kun Liettua itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Euroopan uudelleenjärjestelyssä.

Litit, joka valuutan nimenä on johdettu Liettuan nimestä (samaan tapaan kuin Latviassa olevat latit) otettiin käyttöön uudelleen Neuvostoliiton romahdettua, 25. kesäkuuta 1993 alkaen, maan uuden itsenäistymisen myötä.

Tällöin aiemmin käytössä olleet ruplat otettiin pois käytöstä.

Vuosina 1994-2002, litin arvo oli kiinnitetty Yhdysvaltain dollariin, suhteessa 4 : 1. Maan liityttä EU:hun, litin arvo on ollut määriteltynä vuodesta 2002 euron kautta, suhteessa 3,4528 : 1.

Tämän arvonmäärityksen myötä Liettuasta tuli de facto euroalueen jäsen, lopullisena tarkoituksenaan vaihtaa paikallinen valuutta euroon.

Osana tätä siirtymää, 28. kesäkuuta 2004 alkaen, liti on ollut osa ERM II systeemiä, EU:n valuuttamekanismia. Myös Liettuan eurokolikot ovat jo valmiiksi suunniteltuja valuuttauudistusta silmälläpitäen.

Nykyään Liettua käyttää kolikoina 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 centun, sekä 1, 2, ja 5 litin kolikoita.

Näistä 1, 2, ja 5 centun kolikot ovat alumiinisia, 10, 20, ja 50 centun ovat nikkelihopeaa (kupari-nikkeli-sinkkiä), ja litin kolikot ovat pääosin kupari-nikkelisiä.

Kolikoista, jotka painetaan kokonaisuudessaan valtion omistamassa Liettuan rahapajassa, löytyy kustakin design, jossa on Liettuan vaakuna keskellä, sekä valtion nimi “Lietuva” isoin kirjaimin.

Seteleiden suhteen Liettua käyttää 1, 2, 5, 10, 20, 50, 100, 200, ja 500 litin nimellisarvoisia seteleitä. Uusimmat näistä seteleistä ovat 200 ja 500 litin arvoiset setelit, jotka tulivat kiertoon vuosina 1997-2000.

Kaikki setelit ovat kooltaan samankokoisia, 135 mm x 65 mm, poikkeuksena 500 litin seteli. Seteleihin on lisätty vuosien yli joukko turvaominaisuuksia, kaikkiaan 17 erilaista turvaominaisuutta itse asiassa, uusimmissa liti seteleissä.

Liettuan valuutta

Liettuan valuutta – historia

Liti tuli käyttöön ensimmäistä kertaa Liettuassa maksuvälineenä 2. lokakuuta 1922, jolloin se korvasi aikaisemmin käytössä olleet ostmark (paikallisesti “auksinas”) ja ostruble rahat, jotka olivat tulleet käyttöön ensimmäisen maailmansodan ja maata miehittäneiden saksalaisten joukkojen myötä.

Uuden rahan nimellisarvo sidottiin Yhdysvaltain dollarin arvoon, vaihtokurssiin 10 litiä = 1 Yhdysvaltain dollari, ja jaettiin edelleen 100 centuun.

Maan valuuttauudistus sitoi rahan arvon myös kultaan, sillä vuoden 1923 lain mukaan maan keskuspankin tuli kattaa kierrossa olevien litien nimellisarvo 1/3 osaltaan kullalla, ja lopulta osaltaan muilla omaisuuserillä, kuten arvopapereilla.

Ensimmäisen litin kolikot olivat nimellisarvoltaan 1, 2, 5, 10, 20, ja 50 centun, sekä 1, 2, 5, ja 10 litin kokoisia, joista liti kolikot olivat hopeisia. Kukin kolikoista oli taiteilija Juozas Zikarasin suunnittelma.

Vuoden 1922 valuuttauudistuksen myötä maahan tulleet setelit olivat kooltaan alkuun 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 centun, sekä 1, 2, 5, 10, 50, 100, 500, ja 1000 litin kokoisia. Kolikot korvasivat kaikki alle 5 litin setelit vuonna 1925.

Ensimmäisen litin korvasi Neuvostoliiton rupla huhtikuussa 1941, sen jälkeen kun maa liitettiin osaksi Neuvostoliittoa. Vaihtokurssina käytettiin tuolloin 1 liti = 0,9 ruplaa.

Liti tuli jälleen Liettuan valuutaksi 25. kesäkuuta 1993.