Mandatum Pankki

Katsaus Mandatum Pankki liiketoiminnan historiaan, aina pankin perustamisesta vuonna 1998 sen tulemiseen osaksi nykyistä Danske Bank konsernia saakka.

Pankki aloitti toimintansa, kun Mandatum & Co. pankkiiriliike, jonka omistajiin kuului Björn Wahlroos, fuusioitui vuonna 1988 perustetun Interbankin Osakepankin kanssa.

Mandatumin nimi on alunperin peräisin Pohjoismaiden Yhdyspankin Göran Ehrnroothin vuonna 1937 perustamasta rahoitusyhtiöstä.

Björn Wahlroos hankki nimen haltuunsa perustaessaan oman investointipankkinsa (lähtiessään Yhdyspankista) vuonna 1992.

Investointinpankkina Mandatum sai nopeasti jalansijaa Suomessa nopeasti 1990-luvun aikana kehittyneellä yrityskauppa- ja fuusio-alalla.

Lisäksi firma sai jalansijaa arvopaperien välityksessä, ostamalla Pankkiiriliike Protoksen irlantilaiselta Bank of Irelandilta vuonna 1998.

Mandatum Pankki

Mandatum osana Danske Bank konsernia

Mandatumin toiminnan ja liikevaihdon kasvaessa yritys otti ensimmäistä kertaa ulkopuolisia sijoittajia omistajaksi, listautumalla Helsingin pörssiin.

Pankin toiminta kiinnitti 2000-luvun alussa myös vakuutus-ja pankki-alan konserni Sammon mielenkiinnon, sillä konsernin heikkouksiin kuuluivat etenkin Mandatumin vahvuudet investointipankki liiketoiminnan osa-alueilla.

Sampo konserni ostikin vuoden 2001 helmikuussa koko Mandatumin liiketoiminnan, jonka myötä Sampo Pankista tuli nopeasti maan johtavia sijoittamiseen ja säästämiseen erikoistuneita pankkiryhmiä.

Kansainvälisesti nopeasti 2000-luvulla laajentunut Danske Bank konserni kiinnostui Sampo Pankista vuonna 2007, ostaen pankin liiketoiminnan, ja Mandatumin yrityskaupan mukana.


Vuodesta 2012 tämä konserni on toiminut Suomessa yhtenäisen Danske Bank toiminimen alla, ja Mandatum nimeä käytetään vain Mandatum Life brändin yhteydessä eläkesäästämisen palveluissa.