Sen ohella, että joudut maksamaan Nordea ASP lainasta korkoa, siihen liittyy joukko muita yleisiä maksuja, jotka heijastuvat ASP-luoton todellisessa vuosikorossa.
Asuntosäästöpalkkiota koskevassa lainsäädännössä pankeilta edellytetään, että pankkien myöntämien ASP-lainojen koron tulee olla alhaisempi kuin muiden vastaavien niiden myöntämien ensiasuntolainojen korkojen.
Yleisradion tekemän, elokuussa 2015 asiasta julkaistun artikkelin mukaan tämä tarkoittaa käytännössä, että pankit alentavat korkomarginaalejaan ASP-lainoissa 0,2-0,3 %.
Alennusprosentin saat selville pankkikohtaisesti, myös Nordean kohdalla, vain kilpailuttamalla lainasi tarjouspyynnöillä, sillä lainatarjoukset ovat aina yksilöllisiä.
Lainoihin, myös ASP-lainoihin, liittyy kuitenkin joukko muita, asuntolainaan liittyvät yleisimmät maksut -nimellä olevia kustannuseriä.
Nämä kustannuserät ovat vaikuttavat lainan ottamisen hintaan, ja ne otetaan mukaan ns. lainan todellisen vuosikoron laskemisessa.
Siten aina kun teet vertailuja pankkien välillä niiden ASP-lainatarjousten välillä, sinun tulisi käyttää vertailukohtina lainan todellista vuosikorkoa.
Esimerkki Nordean ASP-lainan korkokustannuksista ja muista maksuista
Nordea pankki antaa verkkosivuillaan ASP-lainanottoa selventävän esimerkin, jossa käydään läpi lainan korkokustannuksia (todellisuutta heijastavalla korkokustannuksilla), muita luotonottoon liittyviä maksuja, sekä todellinen vuosikorko ja kuukausimaksun suuruus.
Esimerkissä ASP-lainasta otat lainaa 100 000 euroa, ja laina-ajaksi Nordean kanssa sovit 23 vuotta sekä lainan koroksi 0,5 % (1/2019).
Todellinen vuosikorko ASP-lainallesi on 0,6 %, johon sisältyvät 400 euron lainan avausmaksu sekä lainan maksuerän automaattinen veloitus 2,30 euroa/kk.
Lainan takaisinmaksun maksuerien lukumäärä on 276 kpl ja luoton sekä luottokustannusten yhteismäärä on 106 395 euroa. Kuukausimaksu (annuiteetti) lainallesi on tällöin 384 euroa.
Esimerkissä käytetty todellinen vuosikorko on laskettu käyttäen Finanssivalvonnan oletusta lainan määrästä (15/2013 Finanssipalveluiden ja – tuotteiden markkinointi), ollen myös edustava esimerkki suhteessa Nordean ASP-lainoihin.
Vaikka kyseessä on vain suuntaa antava esimerkki oletuksia käyttäen, esimerkissä laina-aika ja lainan korko ovat laskennallisesti edustavia suhteessa Nordean tarjoamiin ASP-lainoihin.
Mikäli ensiasunnoksesi on tulossa kiinteistö, todellinen vuosikorko ei huomioi kiinteistön hankintakuluissa lainhuuto- ja kiinnityskuluja tai Maanmittauslaitoksen veloittamia viranomaiskuluja. Kiinteistöön vaaditaan myös palovakuutus.
Nordean ASP-asuntolainoihin liittyvät yleisimmät maksut
ASP-asuntolainaa Nordeasta hakevan onneksi pankki listaa verkkosivuillaan kaikki yleisimmät asuntolainoihin liittyvät maksut, jotka on listattu alla joulukuun 2019 hintojen perusteella.
Järjestelypalkkio: 0,4 % kuitenkin vähintään 300 €
Järjestelypalkkio, Check-in-asiakas: 200 €
Lainan maksuerän veloitus automaattisesti / veloituskerta: 2,30 €
Luoton maksu, lasku paperilla: 4,10 €
Maksumuistutus velalliselle, takaajalle tai vieraanpantinantajalle (hinta/kpl): 5,00 €
Maksuohjelman muutos: 200,00 €
Eräpäivän tai lainanhoitotilin muutos (Maksuohjelman vähäinen muutos): 40,00 €
Velallisen vaihtuminen tai tilanne, jossa toinen velallinen ottaa lainan yksin vastatakseen: 200,00 €
Koron tai marginaalin muutos: 200,00 €
Takaajan tai pantinomistajan suostumuksen hankkiminen lainaehtojen, kuten maksuohjelman tai koron muutokseen: 35,00 €
Lainan siirto asiakkaan pyynnöstä toiseen pankkiin. Peritään toiselta pankilta: 120,00 €
Luottoasiakirjan lähettäminen. Kun luottoasiakirja lähetetään takauksen tai muun allekirjoituksen hankkimiseksi toiseen pankkiin, peritään velalliselta kultakin lähetyskerralta (sis. ALV 24 %): 30,00 €
Asiakkaan pyytämä todistus velan ja korkojen määrästä: 10,00 €
Tyypillisiin asuntolainoihin liittyviin maksuihin, jotka eivät normaalisti liity ASP-lainoihin kuuluvat mm. lainan osanosto maksu sekä järjestelypalkkion korotus (kun lainaan tulee vieras vakuus tai takaus).