Sampo Pankki

Sampo Pankki on tanskalaisen Danske Bankin Suomen tytäryhtiö, ja sen historia Suomessa ulottuu vuoteen 1887, jolloin se perustettiin nimellä Postisäästöpankki.

Historiansa aikana pankki ehti toimia, ennen sen myyntiä vuonna 2006 Danske Bankille, nimillä Postipankki, Leonia Pankki, ja vuodesta 2001 Sampo Pankki nimellä.

Pankin antamien tietojen mukaan sillä on Suomessa yli 1,1 miljoonaa henkilöasiakasta ja yli 100 000 yritys- ja yhteisöasiakasta, joita kaikkia palveli yli 3000:n sampopankkilaisen henkilöstö.

Pankilla on Suomen alueella kaiken kaikkiaan 122 konttoria, joista kaikkein pohjoisin löytyy Sodankylästä.

Kussakin konttorissa tarjotaan henkilö-ja yritysasiakkaiden peruspalvelut.

Näiden lisäksi tarjolla kuusi Sampo Pankin finanssikeskusta, jotka sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Lahdessa sekä Oulussa, joissa on tarjolla palveluja vaativimpien liiketoimintojen suhteen, kuten yksityispankki-, cash management – ja sijoituspalveluita sekä suuryritystoiminnot.

Sampo pankin toimintoihin kuuluu myös erillinen yksityispankki, joka tarjoaa mm. vaativammat varainhoidon pankkipalvelut, niin yksityishenkilöille, yhteisöille kuin yrityksillekin.

Osana vaativimpia pankkipalveluita ovat myös Danske Markets yksikkö, joka toimii finanssimarkkinoilla mm. valuuttakaupan, osakevälityksen ja osakeneuvontapalveluiden osalta.

Danske Capital Omaisuudenhoito puolestaan on yksikkö, joka vastaa pankin sijoitustoiminnasta ja rahastoista, ja jonka tuotteita tarjoavat mm. pankin sijoitusneuvojat henkilö- ja yritysasiakkaiden sijoitusvaihtoehtoina.

Näiden keskeisten pankkialan toimintojen lisäksi Sampo Pankki omistaa myös maan toiseksi suurimman kiinteistönvälitysketjun, Kiinteistömaailman.

Voit tutustua Sammon eri tuotteisiin ja palvelutarjontaan ja konttoreiden sijaintiin pankin virallisten kotisivujen kautta, osoitteessa www.sampopankki.fi.

Sampo Pankki Tampere

Sampo pankki Tampere toimipaikkoja löytyy kaikkiaan kuusi kappaletta, mm. Hämeenkadulla, Taninkadulla, sekä Sammonkadulla.

Sampo Pankki Tampere

Sampo Pankki Oulu

Sampo Pankki Oulu pankkikonttoreita on kahden toimipaikan voimin, Rotuaarin konttori keskustassa sekä Tuiran konttori.

Sampo Pankki Oulu

Sampo Pankki Tikkurila

Sampo Pankki Tikkurila konttori sijaitsee osoitteessa Asematie 12 A, aivan tämän Vantaan kaupunginosan keskustassa.

Sampo Pankki Tikkurila

Sampo Pankki Turku

Sampo pankki Turku toimipisteitä löytyy keskustasta, Länsikeskuksesta, sekä Hämeenkadulta.

Sampo Pankki Turku

Sampo Pankki Jyväskylä

Sampo Pankki Jyväskylä toimii aivan kaupungin keskustassa, kauppakadulla, olevalta toimipisteeltä käsin.

Sampo Pankki Jyväskylä

Leave a Comment