Slovakian valuutta

Slovakian valuutta on ollut euro 1. tammikuuta 2009 alkaen. Aikaisemmin, vuosina 1993-2008, maan valuuttana toimi Slovakian koruna.

Kun maan liittyi euroalueeseen, koruna kiinnitettiin eurovaluuttaan kurssiin 30,1260 korunaa per euro. Maan keskuspankkina osana eurojärjestelmää on Slovakian keskuspankki (National Bank of Slovakia).

Koruna kävi maassa käteisvaluuttana 16. tammikuuta 2009 saakka, jonka jälkeen korunoita on voinut vain vaihtaa euroiksi maan pankeissa.

Slovakiassa painetut eurokolikot tunnistat niiden kolmesta erilaisesta kuviosta.

Maana Slovakia on ollut Euroopan Unionin jäsen vuodesta 2004, ja nykyisin myös siis Euroopan talous-ja rahaliiton jäsen.

Slovakian valuutta

Slovakian valuutta historia

Slovakian koruna (Slovakian kielellä “koruna slovenská“) oli Slovakian tasavallan virallinen valuutta vuodesta 1939 vuoteen 1945.

Koruna otettiin tuolloin käyttöön par arvoon Bohemian ja Moravian koruna valuuttojen kanssa, siten, että 10 korunaa = 1 Reichsmark.

Tämä valuuttakurssi kuitenkin devalvoitiin vuonna 1940, kurssiin 11,62 korunaa = 1 Reichsmark, kun samalla Bohemian ja Moravian valuutat pidettiin muuttumattomana suhteessa Reichsmarkiin.

Vuoden 1939 uudistuksessa aikaisemmin käytössä olleet Tsekkoslovakian 100, 500 ja 1000 korunan setelit uudelleenprintattiin siten, että niiden päälle oli printattu teksti “SLOVENSKÝ ŠTÁT”, Slovakiassa käyttöä varten.

Vuonna 1945 Slovakian korunan korvasi jälleen Tsekkoslovakian koruna, par valuuttakurssiin. Tämän Tsekkoslovakian korunan, joka oli käytössä vuoteen 1993, lyhenne oli Kcs.

Vuonna 1993 tuoreeltaan itsenäistynyt Slovakia otti käyttöön oman korunansa, joka korvasi Tsekkoslovakian korunan par valuuttakurssiin.

Uudistuksessa seteleitä laitettiin kiertoon määrille 20, 50, 100, 500, ja 1000 korunaa, painamalla vanhoihin Tsekkoslovakian aikaisiin seteleihin Slovakian valtion vaakuna leimana.


Vuoden 2009 alusta Slovakian korunan korvasi euro.